sunnuntai 27. joulukuuta 2015

1. Uusi Blogi

Moikka! Eli joo, tein kokonaan uuden blogin. Syy tälle on ehdottomasti se, että aina oli niin pimeää kun tallille päästiin ja eihän siellä mitään kuvia olisi saanut. Nyt yritän rupee kirjottelemaan säännöllisesti. Pahoittelen myös banneria, tein sen suunnilleen 10 minuutissa..


Tänään tallille päästiin jo klo 8.00. Mentiin Sannan kanssa tekemään  aamutallia. Aamutallissa laitettiin hevosille ruuat ja siivottii karsinat. Cassu ja Rilla meni pihalle.  Kun aamutalli oli valmis, Sanna hois vähän Wiltsun kavioita, koska ne oli vähän huonossa kunnossa. Jonkun ajan päästä olin saanut wiltsun jo harjattua + laitettua sen kamat päälle. Menin eka vähäksi aikaa kentälle kävelemään ja vähän ravailemaan. Säädin myös jalustimia ja kiristin vyötä. Sanna tuli ja räpsi pari kuvaa, kunnes lähdettiin maastoon. 


Mentiin eka sellaista kivitietä ylös. Otettiin taas pari kuvaa ja lähdettiin pellolle päin. Pellolla otin eka ravia ja sitten laukkaa. Hypättiin myös ojan yli. Ravattiin tallille takasin ja otin siellä Wiltsulta satulan pois ja menin kävelemään kentälle. Sanna vei wiltsun tarhaan ja päästiin lähtemään kotiin. Oli kyllä tosi kivaa tallilla vaikka mun varpaat jääty aiika pahasti.. Seuraavaan postukseen, moro!









                                                 Tykkäättekö maastoilla?



4 kommenttia:

  1. Joo, maastoilu on aivan ihanaa ♡

    VastaaPoista
  2. Liityin lukiaksi! Kiva blogi ja ihan tosi söpö poni:3
    www.jennijaponit.blogspot.fi

    VastaaPoista