sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

48. Menossa parempaan suuntaan

 16.7 Oltiin siis riihimäellä kisoissa. Mentiin taas 70cm arvostelu 367.1. Tallille lähdettiin puoli yhdeksän, koska kisat alko vasta yhdeltätoista. Olin saanut kerrankin unta, ja oli aika hyvä fiilis mennä kisaamaan. Aamulla laitettiin poni kuntoon, ja kun kaikki oli valmista lähdettiin kisapaikkaa kohti. 


En ollut ratsastanut Oonalla itse viikkoon (upsis!), ja liikutus oli ollut sillä viikolla vähäinen, joten aattelin ponin olevan ihan täynnä energiaa. Oona oli kuitenkin rauhallinen ja suht. rento joten sain vielä varmemman fiiliksen itselleni. Verkassa tuli hyviä hyppyjä, mikään puomi ei pudonnut, eika mitään kieltoja tullut.


Tällä kertaa Oona suostui mennä portistä läpi radalle, kun viimeksi se oli niin kauheaa sen mielestä. Oona oli paljon rauhallisempi radalla oottaessa vuoroa, mitä viimeksi. Sillon se koko ajan säikkyi, ei liikkunut, pomppi pienesti pystyyn yms. Tällä kertaa se vain kerran stoppasi, teki sen oman pikku pystyynnousemisen ja jatkoi matkaa.




Rata oli muuten hyvä, paitsi ekan esteen jälkeen Oona lähti vähän kiihdyttämään, joten jouduin jarruttelemaan. Tuloksena: Oona nosti pään ylös, eikä näköjään tajunnut/nähnyt, että siinä oli este. Ihan kuin se olisi pelästynyt sitä estettä, kun se sihen yht äkkiä ilmestyi. Siihen tuli sitten kielto. Voltin kautta uudestaan, ja yli mentiin. Kielto oli luultavasti vain mun vika, joka vähän harmittaa, mutta ensi kerralla taas paremmin. Loppurata Oona oli ihan super! Meillä tuli 6vp, koska tehtiin aika rikke mun ison voltin takia. 

Rakastan <3

Poni oli kuitenkin super ja sain taas olla ylpeä! Radalla oli myös trippeli, ja eihän me sellasta olla ikinä hypätty, mutta hyvin selvittiin! Anne meni 90cm ja sijoittui kahdeksanneksi. Jee! 

Kuinka korkeaa te hyppäätte kisoissa? Tai kotitreenissä?

12 kommenttia:

  1. Teidän rata näytti tosi hyvältä videon perusteella! Vaikka nyt ei ihan putkeen mennyt, niin ensi kerralla sitten paremmin. Ihania kuviakin. :3

    Me Kartsun kanssa hypättiin max. ratana kotona 90-95cm ja kisoissa isoin rata oli 80cm. Nyt kun pitäisi alkaa taas jollain uudella ponilla hyppäämään musta tuntuu, että isoin este mitä uskallan näillä vähän itselleni tuntemattomammilla hypätä on varmaan joku 60-70cm. En kuitenkaan mikään esteratsastaja itse edes ole, joten... x)
    http://riding-mylifestyle.blosgpot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ❤❤ Eiköhän se siitä rohkeutta vaan!

      Poista
    2. Kiitos paljon ❤❤ Eiköhän se siitä rohkeutta vaan!

      Poista
  2. Näin sun radan , olin itse samoissa kisoissa :D Näin myös tämän saman ponin 90cm, sekin meni tosi hyvin. Söpö poni :)
    http://braveava.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Teillähän meni tosi hyvin, vaikka yksi kielto tulikin! Ensi kerralla vielä paremmin ;) Muutenkin tosi hyvä postaus ja kivoja kuvia! Olisi kiva jos tekisit joistain kisoista videopostauksen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ❤ c: Joo mä yritän tehdä ens kisoista videopostauksen :D

      Poista
  4. Hyvä postaus jälleen kerran ja ihania kuvia ♡ Hienosti meette vaikka tuo kielto tulikin!!:)

    VastaaPoista
  5. Teidän meno näytti todella tyylikkäältä :)
    Hyppään hevoseni kanssa kotitreeneissä metriä ja kisoissa 80-90cm ratoja.

    VastaaPoista