keskiviikko 18. toukokuuta 2016

34. Vihdoin kisat meni hyvin!

Oltiin siis tänään Oonan kanssa koulukisoissa. Mulla oli odotukset aika matalalla, koska viime päivinä oli mennyt aika huonosti. Mutta, rata meni TOSI hyvin mun mielestä! En tajua miksi tuomari ei ollut laittanut  prosentteja eikä pisteitä.. Se on ehkä ainut joka harmittaa, koska mua olisi paljon kiinnostanut mitkä prosentit olisin saanut.. Noh, mutta elämä jatkuu.





Kisat oli siis tänään, joo tänään. Vaikka oli keskiviikko.. Lähdin koulusta kuitenkin jo klo 12. Tallilla puunattiin poni  ja käytiin ottamassa noita yläpuolella olevia kuvia! kuvaussession jälkeen laitettiin poni valmiiksi ja lähdettiin kävelemään kisa paikalle päin. Mä en oikeen alussa tehnyt mitään, koska Anne (puoläitini) meni eka oman luokkansa. Oona oli siinä tosi hyvä! Sen jälkeen mä menin verkkaamaan omaa suoritusta varten. Verkassa huomasi, että Anne oli ratsastanut Oonalla. Se oli tosi rauhallinen. Olin taas ihan paniikissa, kun hevosia tuli joka suunnasta. Tuntui hetken siltä etten voi edes liikkua, kun parin metrin välein piti koko ajan pysäyttää. Otin kaikkia askellajeja, ympyröitä ja koitin saada Oonan mahdollisimman rennoksi ja sellaiseksi sen sain. Tein myös niin, että laukan jälkeen mennän rauhallista ravia.












 Kun viime luokan ratsukot oli palkintojenjaossa, tunsin pientä jännitystä vatsassani. Mutta ei kauaa, heti radalle päästyä jännitys lähti ja hymy tuli huulille. Pian tuomari saapu ja huusi pilliin ja suoritus alkoi. Oona oli rauhallinen ja se oli hyvin hallinnassa. Ainut moka oli yksi väärä laukka, mutta ei se haittaa! Oona oli niin hieno ja olen niin ylpeä siitä. Kyllä meistäkin ehkä joskus vielä jotain tulee! Tuomarin plussat ja miinukset:

+ Tarkat tiet
+ Siististi käänsit hevosta
+ Ratsu kulki suorilla suorana

KEHITTÄMISKOHTA
- Vas. laukannoston harjoitusta, laukan oikeellisuuden harjoitusta

Olen iloinen. Onnellinen. En voi sanoin kuvailla tätä tunnetta. Vaikka ei vieläkään mitään voitettu, niin joku päiä sekin tapahtuu ja sitten itketään onnesta. Tälläsitä oli meillä tänään.. Huhhuh! Oli kyllä kivaa. Varmasti mennään taas pian kisoihin.




Selfie!



Oletteko te startannut jo tämän vuoden ensimmäiset kisat?
Me startattiin tänään!

14 kommenttia:

  1. Kenes kisahanskat ja -paita? Mutta hienosti menitte😙

    VastaaPoista
  2. Hienosti meette! Mulla on koulukisat tämän viikon lauantaina, vaikka estekisat oli kuukausi sitten.

    VastaaPoista
  3. Tosi hienosti menitte! Upeeta! :)

    VastaaPoista
  4. On tuo Oona vaan hieno ! <3 Yhdessäkin ootte kyllä hieno pari :)
    Hyvä, että kisat menivät hyvin ensi kerralla sitten paremmin!

    saarusti.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Ootte kyllä ihan mahtava pari Oonan kanssa, teidän yhteistyö näyttää niin kivalta, ihan oikeesti! Harmi, etten prossia ja pisteitä saanut tietää, mutta sitten ensi keralla :)
    Mulla starttas kisakausi kolme viikkoa sitten HeC:2 2000- radalla, ja ihan hyvinhän se sitten meni kun prossia tuli 65.682 ja samalla sitten luokkavoitto:) Tämän viikon sunnuntaina sitten toiset kisat, katostaan sitten miten menee;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paaljon kiitoksia! ❤ Muakin harmittaa kun en pisteitä ja prosenttejä saanut tietää.. Lapussa ei edes lukenut liikkeille numeroita! Mutta Onnea viime voitosta, ja etteköhän te ne seuraavatkin kisat voita! ;)

      Poista
  6. Oikein kiva postaus taas sulla :) Myls kiva, että Blogissa on nyt kaksi päätähteä. Kiinnostaisiko liittyä minun toiseen uuteen blogiin lukijaksi?
    http://prinsessantahtiin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :3❤ Kävin lukemassa blogiasi ja liityin lukijaksi! Tosi kiva blogi sinulla :)

      Poista